Menestystä menneiltä vuosilta

Opastuskierrokset

Draamallinen Verkapolku järjestettiin ensimmäisten Littoisten markkinoiden yhteydessä vuonna 2005. Mukana oli parikymmentä henkeä lapsista ikäihmisiin, jotka näyttelivät pieniä kohtauksia entisajan elämästä Littoisten verkatehtaan ympärillä. Yhteensä kolmelle kierrokselle osallistui yli 300 ihmistä. Ohjaajana ja käsikirjoittajina olivat Onneli Wäck ja Eeva Turpeinen. Kierroksen suuri suosio innosti järjestämään jatkossakin vastaavia tapahtumia.

Seuraavina vuosina draamalliset Verkakierrokset ovat jatkuneet eri esittäjien ja ohjaajien voimin. Osallistujista suurin osa on ollut littoislaisia  ikähaarukan ulottuessa 7 – 90 vuoden välille. Vanhimmat esittäjät olivat työskennelleet Littoisten verkatehtaalla ja heidän roolinsa perustui heidän omiin kertomuksiinsa. Kierrokset, joissa yhdistyi draama, faktat ja tarinat saivat ensimmäisen 10 vuoden aikana paljon palstatilaa lehdistössä ja yleisöä riitti lukuisiin esityksiin.

Kierrosten sisältö on perustunut vanhojen littoislaisten haastatteluihin ja elämänvaiheisiin.

Myöhemmin on lanseerattu myös pienimuotoisempia kierroksia kuten reippailuhenkinen Verkalenkki, tietopuolinen Tehtaanmäen tietopakka sekä Verkatehtaan elämää -koululaiskierrokset. 

Valokuvanäyttelyt

Tehtaan valossa -valokuvanäyttely oli ensimmäinen Littoisten tehdasmiljöössä olleista valokuvanäyttelyistä. Sitä varten kerättiin vanhoilta asukkailta satoja kuvia ja tehtiin lukuisia haastatteluja. Tarinallinen näyttely järjestettiin Littoisten työväentalossa 2007 ja se keräsi lähes tuhat katsojaa. Näyttely on järjestetty osittain myöhemmin useita kertoja.

2010-luvulla järjestettiin Tehtaan valossa II -valokuvanäyttely sekä Muistojen valokuvapolku, joka oli ripustettu verkatehtaan ympäristöön autenttisille paikoille.

Littoisten lumo -valokuvanäyttely 2012 kuvasi nykyajan Littoista  historiallisella mausteella. Esillä oli erilaisia näkökulmia Littoisten elämästä ja ympäristöstä.

Tehtaanmäen tarinapolut -leaderhanke

Kyläyhdistys Emma ja Anselmi ry aloitti helmikuussa 2013 lähes vuoden kestävän kulttuurihankkeen Littoisten verkatehdasalueen perinteen keräämiseksi ja jalostamiseksi.  Hanke oli moniosainen; siihen kuului virtuaalikierrosten, valokuvakirjan ja tehtaan ympäristössä kulkevan valokuvapolun tekeminen sekä sähköisen arkiston luominen. Rahoitus saatiin pääosin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Leader-toimintaryhmä Varsin Hyvä ry:n kautta.